Leveä kuljetus seksuaalisuuden kapealla tiellä

Aikojen saatossa lihavuus on merkinnyt seksuaalisuutta, hedelmällisyyttä ja yhteiskunnallista statusta. Enää se ei tarkoita samaa. Muutos alkoi tapahtua 1900-luvun alkupuolella; kiinnostus hoikkaan naisvartaloon ja laihdutuskuureihin kohosi. Vuosisadan edetessä lihavuudesta muotoutui yhä kielteisempi ja hoikkuudesta myönteisempi ominaisuus. Merkityksen vaihtumista aiheuttamassa ovat olleet yhteiskunnalliset muutokset, kuten elintason nousu, koulutuksen lisääntyminen, elämäntapojen eriytyminen, uudenlaiset arvot ja naisten aseman muuttuminen. Uudenlaisen merkityksen kehittyminen on edellyttänyt muutosta tukevaa kontekstia, nimittäin yhteiskuntaa, jossa ravintoa on riittämiin, terveydenhuolto kehittynyttä ja individualismi vallitsevaa. Todennäköistä on kuitenkin, että vanhat ja uudet käsitykset lihavuudesta ovat eläneet aikansa rinnakkain yhteiskunnassa. Maaseutuväestö ja työväenluokka ovat saattaneet arvostaa lihavuutta vielä, kun lääketiede ja koulutettu eliitti on jo parjannut sitä.

Tämä on lyhyesti kirjoitettuna historiallinen näkökulma lihavuuden merkityksiin, ja se perustuu Hannele Harjusen artikkeliin Käsityksiä lihavan naisen seksuaalisuudesta. Aion referoida kyseisen tekstin tässä ja nyt. Harjunen punoo kulttuuritieteellisiä lähestymistapoja ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen Taina Kinnusen ja Anne Puurosen toimittamassa teoksessa Seksuaalinen ruumis. Harjusen lähtökohta on käsitys painosta sosiaalisesti luotuna ja ylläpidettynä kategoriana. Hän on tutkinut, miten kulttuuriset ja lihavien naisten omat käsitykset törmäävät.

Harjunen kirjoittaa, että lihavuus kulttuurisen ilmiönä on sukupuolittunut. On kaksi yleistä tapaa käsittää lihava naisruumis. Ensinnä oleva näkee lihavan naisen sukupuolettomana möykkynä, joka on myös vailla seksuaalisuutta. Toinen tapa on ääripää edelliselle: siinä lihavuus nähdään osoituksena kyltymättömästä seksuaalisuudesta ja hedonistisesta ruumiillisuudesta. Harjunen lainaa Beverly Skeggsiä, joka jäljittää jälkimmäisen käsityksen näkemykseen työväenluokkaisesta brutaalista ja kyltymättömästä seksuaalisuudesta, kun taas keskiluokkaiseen feminiinisyyteen kuuluu vaatimattomuus. Sukupuolettoman aseksuaalin ja kyltymättömän hedonistin lisäksi yleinen on kolmaskin tulkintatapa. Siinä nähdään lihava nainen äidillisyyden, hoivan ja äidillisen feminiinisyyden ruumiillistumana. Harjusen mukaan tässä kolmannessa tavassa voidaan havaita jäänteitä jo vanhaksi käyneestä lihavuuden arvostamisesta. Tapa on siitä huolimatta ristiriitainen, koska on sekä niitä naisia, jotka pitävät käsitystä voimavarana, että niitä, joita se ahdistaa. Näitä kaikkia kolmea tapaa käytetään luokittelemaan naisruumista. Ne elävät ihmisten arjessa ja toisaalta lehdistössä, televisiossa ja elokuvissa.

Vartalon koko ja muoto määrittelevät naisen sosiaalista ja seksuaalista hyväksyttävyyttä. Kulttuurissamme hoikkuus tekee feminiiniseksi sekä seksuaalisesti ja sosiaalisesti hyväksytyksi. Kun oma vartalo onkin lihava, se syrjäyttää naisen hegemonisesta heteroseksuaalisuudesta. Yleisesti oletetaan, että lihavuus kertoo henkilön omasta päätöksestä olla ruma, epäfeminiininen ja vailla seksuaalista statusta. Tämä heijastaa 1980-luvulla suosituksi tullutta psykologista ajatusta lihavuudesta yksilön pystyttämänä panssarina, joka suojaa pelottavalta seksuaalisuudelta. Siinä lihavuus nähdään oireena sisäisestä ongelmasta. Harjunen tekee eron tämän ja oman lähestymistapansa välillä; hän on yhteiskuntieteilijä ja kiittelee alansa kykyä nähdä sosiaalisen stigmatisaation vaikutukset lihavuuden määrittelyssä. Hänen mukaansa juuri sosiaalinen stigmatisaatio tuottaa lihavuudesta koetut ongelmat. Esimerkiksi lihavan masennus ei johdu lihavuudesta vaan huonosta kohtelusta.

Harjunen sanoo lihavan naisen ei-seksuaaliseksi tekemisen tulevan ilmi siinä, että häntä ei esitetä valtavirran mediassa. Lehtien laihdutusjututkin on suunnattu hoikille ihmisille. Kuten jo aiemmassa blogitekstissäni kirjoitin viitaten Michell Focaultiin, median laihdutusjuttujen päätarkoitus on muistuttaa naisia ruumiinsa kontrolloinnin tärkeydestä ja vahvistaa vallitsevia normeja. Lihavista naisista vaikeneminen on tapa marginalisoida ja leimata heidän ruumiinsa epänaiselliseksi ja ei-hyväksyttäväksi, aivan kuin heitä ei kuuluisikaan olla olemassa. Näin lihavasta naisesta tehdään toinen muiden naisten keskuudessa. Harjusen ajatukset mediassa vaietusta lihavasta naisesta tuo mieleeni kiitetyn mutta myös parjatun Dove-saippuamainoskampanjan. Sitä kiitettiin siitä, kuinka se toi julkiseen kuvastoon monennäköisiä naisia (ei kuitenkaan varsinaisesti ylipainoisia). Kritiikkiä kampanja sai siitä, että se teki näistä tavallisista naisista vatsamakkaroineen ja hyllyvine reisineen numeron. Korostamalla mainosten naisten puutteellisuuksia (tai liiallisuuksia) heidät esitettiin poikkeuksina. Mainos olisi voinut vain esittää nämä naiset makkaroineen eikä tehdä siitä show'ta.

Lihavan naisen näkymätömyys tarkoittaa, että hän ei ole representaatioiden subjekti eikä objekti, paitsi avantgardepornossa. Harjunen aavistelee, että lihava nainen jää seksuaalisesti määrittelemättömään välitilaan. Hän määrittyy välisukupuoleksi. Tähän liittyy kokemus paikattomuudesta hegemonisessa sukupuolijärjestyksessä. Myös anorektikot määrittyvät välisukupuoleksi, mutta ylipainoisiin nähden siinä on ero, sillä he tekevät sen omasta tahdostaan. Lihavuus tekee naisesta paitsi seksuaalisesti näkymättömän mutta myös vaikuttaa miesten seksuaaliseen kiinnostukseen. Normatiivisen seksuaalisen naisen tuntomerkit eivät täyty, mistä seurannee lihavalle ahdistusta ja vaikeuksia arvostaa omaa kehoa. Harjunen tosin kirjoittaa myös normaalipainoisten naisten kokemasta syyllisyydestä ja riittämättömyyden tunteesta itsestään naisina ja seksuaalisina toimijoina. Naisen arvostelu ja arviointi on hänen mukaansa niin rankkaa, että se tuottaa riittämättömyyttä monille. Naiset, etenkin lihavat, ajattelevat ansaitsevansa onnen vasta laihduttuaan. Hoikka normivartalo mielletään "alkuperäiseksi" ruumiiksi ja sitä tavoitellaan, vaikka itse ei koskaan olisikaan ollut sellainen. Lihavuus on ikään kuin väliaikainen tila ennen parempia aikoja; oikeus naiseuteen ja seksuaalisuuteen tulee laihduttamalla.