Olen yleisesti ottaen kiinnostunut 1500-1800-lukujen kirjallisuudesta ja tarkemmin siitä, miten ne kuvaavat naisten elämien vaihtoehtoja, rakenteita, ihanteita ja syntejä. Tämä ei vielä kerro kovinkaan paljoa, mutta niin myös minun pohdintanikin tulee olemaan hajanaista, siirtyen teoksesta ja teemasta toiseen.
Ajattelin tässä alussa lainata kahta Jane Austenin sankaritarta. En tule käsittelemään hänen teoksiaan blogissa, mutta nämä kohdat ovat kuitenkin jääneet mieleeni esimerkkeinä sellaisista asioista, joihin feministinen kirjallisuudentutkimus voi kiinnittää huomiota.
Persuasion (1818):
"...Well, Miss Elliot" (lowering his voice), "as I was saying, we shall never agree, I suppose, upon this point. No man and woman would, probably. But let me observe that all histories are against you -- all stories, prose and verse. If I had such a memory as Benwick, I could bring you fifty quotations in a moment on my side the argument, and I do not think I ever opened a book in my life which had not something to say upon woman's inconstancy. Songs and proverbs, all talk of woman's fickleness. But perhaps, you will say, these were all written by men."
"Perhaps I shall. Yes, yes, if you please, no reference to examples in books. Men have had every advantage of us in telling their own story. Education has been theirs in so much higher a degree; the pen has been in their hands. I will not allow books to prove anything."
Northanger Abbey (1818):
"...I can read poetry and plays, and things of that sort, and do not dislike travels. But history, real solemn history, I cannot be interested in. Can you?"
"Yes, I am fond of history."
"I wish I were too. I read it a little as a duty, but it tells me nothing that does not either vex or weary me. The quarrels of popes and kings, with wars or pestilences, in every page; the men all so good for nothing, and hardly any women at all..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
"On kiinnostavaa huomata, miten rohkeasti mies kirjallisuudessa kuvaa naista; nainen on ollut ja on ehkä vieläkin runoilijalle objekti, avain jonka avulla hän on kokenut kauneuden, välähdyksen tuonpuoleisesta, uudestisyntymisen. Mikä nyt sitten olisi naiskirjailijan avain? Aniharvat naiset ovat rohkeasti kuvanneet miestä. Johtuisiko se siitä, että traditionaalisen ajattelun mukaan nainen itse on ollut objekti? Voiko objektilla enää olla objektia?" Näin kysyi Marja-Leena Mikkola Suomessa vuonna 1965 kirjallisuus-lehti Parnassossa ja kommentoi kirjallisuuden naishahmojen dilemmaa: miehet rakentavat niiden varassa omaa maailmankuvaansa ja omaa identiteettiään kirjailijana. (Lähde: Lukukirja Suomen naisille, toim. Liisa Husu et al. Helsinki, Gaudeamus, 250.)
Lähetä kommentti