Simone de Beauvoir

”Olin jo kauan sitten päättänyt omistaa elämäni älylliselle työlle… Minä en nähnyt näiden kahden kohtalon [lasten synnyttämisen ja kirjojen kirjoittamisen] välillä mitään yhteismitallista. Se että teki lapsia, jotka vuorostaan saisivat lapsia, oli saman ikävystyttävän renkutuksen toistamista loputtomiin; tiedemies, taiteilija, kirjailija ja ajattelija loivat valoisan ja iloisen toisen maailman, jossa kaikella oli olemisen oikeus. Siellä minä halusin viettää päiväni; olin vakaasti päättänyt raivata sieltä paikan itselleni.”

Näin kirjoittaa muistelmissaan Simone de Beauvoir 15-vuotiaasta itsestään suunnittelemassa tulevaisuuttaan. (Perhetytön muistelmat, 1987, julkaistu ranskaksi 1958.) Kirjoittaessaan näitä rivejä Beauvoir oli 50-vuotias ja jo menestynyt kirjailijana ja filosofina. Sitaatti saattaa kertoa enemmän aikuisen Beauvoirin arvoista ja elämäntilanteesta kuin todellisista lapsuuden haaveista, mutta joka tapauksessa Simone de Beauvoir tarjoaa esimerkin naisesta, joka valinnoillaan pyrki irtautumaan patriarkaalisen yhteiskunnan arvostamasta naisihanteesta. Beauvoirilla oli elinikäinen suhde Jean-Paul Sartren kanssa, mutta he eivät koskaan avioituneet, saaneet yhteisiä lapsia tai asuneet yhdessä. He sallivat toisilleen rinnakkaisia suhteita, mutta työskentelivät tiiviisti yhdessä. Usein Simone de Beauvoiria pidetäänkin virheellisesti vain Sartren oppilaana, ei itsenäisenä ajattelijana.

”Kuten olemme nähneet, on yksi naisen suurimmista ongelmista se, miten hän pystyy yhdistämään tehtävänsä lapsensynnyttäjänä ja tuotantoelämässä. Naisen tiukka sidonnaisuus synnyttäjän tehtävään on suurin syy siihen, että hän historian alkuajoista lähtien on joutunut omistamaan elämänsä kotiaskareilla ja estynyt olemasta mukana maailman rakentamisessa.” (de Beauvoir 1949/1981, s. 89.)

Teoksessaan Toinen sukupuoli (1949) Beauvoir kuvaa, kuinka nainen kehityksensä eri vaiheissa muuttuu yhteiskunnan eli miesten määrittämäksi toiseksi ja sisäistää roolinsa naisena. Beauvoirille naisen ruumis oli naisalistuksen syy ja väline, eikä hän uskonut myyttiin äitiydestä naisen luonnollisena kutsumuksena, saati freudilaisen teorian käsitykseen lapsesta peniksen korvikkeena naiselle. Beauvoirin mukaan naisten olisi saatava kotitöiden sijasta jotain merkityksellistä tekemistä ja kodinulkopuolista työtä vapautuakseen. Nykyisessä järjestyksessä tämä ei kuitenkaan olisi mahdollista, sillä Beauvoir tiesi työssäkäyviä vaimoja ja perheenäitejä kotona odottavan toisen työpäivän.

”Monet naiskirjailijat ovat rakastuneesti puhuneet vastasilitetyn pyykin raikkaudesta, saippuaveden sinertävästä hohteesta, valkoisista lakanoista ja kiiltelevästä kuparista […] Mutta lukemattomat naiset ovat ikuisen väsyneitä tähän taisteluun, jossa ei koskaan saa voittoa. Edullisimmissakaan tapauksissa voitto ei koskaan ole lopullinen. Tuskin mikään työ on niin läheistä sukua Sisyfoksen rangaistukselle kuin taloustyöt. Päivästä toiseen täytyy lautaset tiskata, huonekalut pyyhkiä, kunnostaa vaatteet, jotka ovat seuraavana päivänä taas likaisia, pölyisiä ja rikkonaisia. Perheenemäntä raataa marssimalla paikallaan, hän ei tee mitään, hän vain ylläpitää nykyistä tilaan, hän ei pääse kokemaan minkään positiivisen Hyvän valloittamista.” (de Beauvoir 1949/1981, s. 253.)

Beauvoirin kuvaus kotitöistä kertoo monotonisesta rutiinista, joka ei koskaan pääty vaan toistuu samanlaisena päivästä ja vuodesta toiseen. Hän vertaakin taloustöitä rangaistukseen, joka kreikkalaisen mytologian mukaan annettiin ihmisistä kauneimmalle ja viisaimmalle: Sisyfoksen tuli vierittää suuri kivi mäen päälle ja kiven vierittyä alas mäkeä toistaa sama uudestaan ja uudestaan. Beauvoirin mukaan ”naisten työt” ovat luonteeltaan ylläpitäviä, ja siten eroavat miesten muuttuvista ja kehittyvistä tehtävistä. Sama ylläpitämisen ja kehityksen logiikka esiintyy Beauvoirin eksistentialistisessa filosofiassa, jossa immanenssi pitää naisen aloillaan ja transsendenssi kohottaa miehen. Simone de Beauvoirilla oli omaa rahaa ja omaa tilaa ja hän omisti elämänsä kirjoittamiselle ja ajattelulle. Samoin kuin Märta Tikkanen, Fredrika Runeberg ja Virginia Woolf myös Simone de Beauvoir jakoi elämänsä kirjoittavan miehen kanssa, mutta työskentely-ympäristö ja mahdollisuudet erosivat muista tarkastelemistani naisista.

Onko ratkaisu tasa-arvoiseen kotityöhön siis perheinstituution hylkääminen Simone de Beauvoirin tapaan vai riittääkö vähemmän radikaali tiskivuorofeminismi? On vaikea sanoa oliko Beauvoir lopulta tyytyväinen tekemiinsä valintoihin, ainakin hän sai kirjoittaa rauhassa eikä joutunut tekemään asuinkumppaninsa osuutta kotitöistä. Todennäköisesti hänellä oli kotiapulainen, ellei hän asunut hotellissa ja syönyt ravintoloissa. Ilman suurta rahamäärää kotitöistä vapaa elämäntapa ei ole mahdollista, mikä myös tekee ymmärrettäväksi Woolfin vaatimuksen omasta rahasta kirjoittamisen ehtona. Taloudellinen riippuvuus miehestä johtaa helposti kiitollisuuden talouteen vielä nykyäänkin. Omalla kohdallani taidan edelleen yrittää pitää kiinni naurettavilta tuntuvista kahdesta pyykkikorista.