Miinasta

Pohdin tässä, että mikä teki Miina Sillanpäästä nykypäivän käsitystenkin mukaan jo tuolloin uranaisen? Oliko hän omanaikansa feministi? Tasa-arvon edistämisen eteen hän on ainakin tehnyt paljon...

Miina ei koskaan mennyt naimisiin, eikä hankkinut omia lapsia, mutta vuonna 1981 hänestä tuli sisarensa tytön Sylvin kasvattiäiti. Hän jaksoi pitää huolta itsestään, kävi hierojalla ja hänellä oli laaja ystävyyssuhteiden ja sukulaisten verkosto. Vaikka Miina sai halvauskohtauksen vuonna 1945, se ei silti pysäyttänyt häntä. Hän on jopa itse todennut, että ”ei ole ketään, joka pystyisi työtäni jatkamaan.” (Mäkikossa 1947.) Vaikuttaa minusta ainakin tehokkaalta ja uutteralta naiselta. Yllä oleva kuvaus sopisi minusta ihan hyvin nykypäivänkin uranaiseen.

Vuonna 1898 Miina oli siis mukana perustamassa Palvelijataryhdistystä. Miina koki, että oli hänen velvollisuutensa ja aikansa toimia muiden työläisnaisten hyväksi. Hän koki pääsevänsä toteuttamaan omaa sisintänsä. Miina toimi myös yhdistyksen julkaisun Palvelijatarlehden päätoimittajana, jota julkaistiin vuosina 1905–1906. Sen jälkeen lehti muuttui Työläisnainen – lehdeksi ja sitä julkaisi Työläisnaisliitto vuosina 1907–1916. Lehti lakkautettiin poliittisten syiden takia, mutta vuonna 1922 sitä alettiin julkaista uudelleen Toveritar – nimisenä. Miina oli kaikkien näiden lehtien päätoimittaja aina vuoteen 1944 asti, kaiken sen muun ohella mitä hän teki. Miina pohti kirjoituksissaan muun muassa kasvatusta. Miina ei pitänyt tavasta jolla tyttölapsia herrasväen perheissä kasvatettiin. Hän koki, että tyttölapset kasvatettiin riippuvaisiksi jostain vahvemmasta ja näin tytöistä tuli alistettuja ja epäitsenäisiä neitejä. (Salmela-Järvinen 1973.) Olen tämänkin asian suhteen Miinan kanssa samaa mieltä. Usein ajatellaan, jopa vieläkin, että tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia. En tarkoita, ettäkö tyttöjen prinsessaleikit olisivat minusta turhia, mutta monesti ne ennakko-odotukset ja roolipaineet lasten kasvattamisesta ”oikeiksi” sukupuolensa edustajiksi sumentavat minusta vanhempien kasvatusmalleja. Itse toivoisin, että voisin ja kykenisin kasvattamaan mahdolliset omat lapseni ilman omaa, itse tuottamaani propagandaa, mutta se ei liene mahdollista… Haluan uskoa siihen, että kasvattaja tarjoaa kehikon ja hyvän alustan kasvaa, mutta että lapsi kykenisi lopulta valitsemaan kuitenkin itse sen millaiseksi aikuiseksi tulee. Haluaako tyttö olla alistettu ja riippuvainen, vai itsenäinen ja vapaa. Vastuu kasvatuksesta on suuri ja pelottaa minua.

Nykyajan peruskoulutuksesta ja kasvatuksesta en osaa sanoa, mutta itse kun kävin kouluni 90-luvulla, niin siitä on kyllä lieviä traumoja jäänyt. Opettajan mielestä olin aina liian tarmokas, liian itsenäinen, liian omatoiminen, enkä niin kuin normaalit tytöt. Vanhemmille kilahteli reissuvihkohuomatukisia aina säännöllisesti: ”Tyttärenne ajoi poikaa takaa välitunnilla (leikimme hippaa), poika kaatui ja hänen housunsa rikkoontuivat. Tässä on pojan vanhempien puhelinnumero, voitteko ottaa yhteyttä ja sopia korvauksesta?” ”Tyttärenne leikki välitunnille siirryttäessä poikien kanssa, välioven lasi rikkoontui, joudutte korvaamaan lasista 600mk pikimmiten, ottakaa yhteyttä koulun talonmieheen. Alla puhelinnumero.” Vanhempani ottivat kaikki edesottamukseni hienosti ja maltilla, asiat keskusteltiin aina lävitse. Yllämainitut ”tapaturmat” olivat kuitenkin puhtaita vahinkoja joita sattui lasten leikkiessä ”ei-tytöille-suotavaan-tapaan” silloisen opettajani mielestä. Vanhemmiten olen ihmetellyt, etteikö ala-asteellani ollut vakuutusta tällaisten ”tapaturmien” osalta? Eikö lapsi ole oppivelvollisuuden takia pakotettu kouluun, ja koulu on tämän ajan vastuussa tapahtumista…? Oli miten oli, jatkan pohdintojani Miinasta myöhemmin. Tällaisia ajatuksia Miina herätti minussa nyt.