Ajankohtainen arki

Pelkoni siitä, että kotityöt alkaisivat kasaantua minun (naisen) harteilleni viimeistään silloin, kun saamme lapsen, vaikuttaa valitettavasti oikeutetulta. Luin Eeva Jokisen tutkimuksen Aikuisten arki (2005), jossa hän tarkastelee myös sukupuolten työnjakoa kotona. Jokinen yleistää, että lapsettomassa suhteessa kotityöt tekee se, joka ehtii, kun taas lasten synnyttyä se joka ehtii, on nainen. Lapsen syntymisen aiheuttama uusi tilanne on yksinkertaisinta ja ristiriidattominta hoitaa turvautumalla totuttuihin malleihin. Näihin turvaudutaan, vaikka oltaisiinkin tietoisia niiden todellisuutta yksinkertaistavasta ja vääristävästä luonteesta. Pelkkä tietoisuus perinteisistä sukupuolirooleista ei siis riitä, vaan niistä irtautuminen vaatii niin paljon töitä, ettei arjen pyörittämiseltä välttämättä riitä energiaa tiskivuorojen vahtaamiseen.

Onko kotitöiden tasapuolinen jakaminen ylipäätään tarpeellista? Eikö riitä, että molemmat tekevät sen, minkä luontevaksi kokevat, vaikka luontevalta tuntuisikin se perinteinen miesten työt – naisten työt -jako? Arjen sukupuolistavia käytäntöjä vastaan taistelevaa feminismiä kutsutaan usein tiskivuorofeminismiksi, jonka Jokinen näkee mahdollisuudeksi muuttaa näitä luonnollistettuja käytäntöjä. Hän kirjoittaa sivulla 62: ”…vaikka tuntuu keinotekoiselta ja suorastaan pikkumaiselta mitata tikulla kotitöitä tasan, se on ainoa keino tietoisesti muuttaa sellaisia tapaisuuksia, joista on kerrostunut ruumiisiin ’toinen luonto’.” Nais- ja miestapaisuudella Jokinen viittaa juuri sellaisiin tapoihin, jotka perustuvat ajatukselle että ne olisivat luonnollisia juuri tietylle sukupuolelle.

Naistapaisuuksia ovat kodin arjen järjestely: arkiruoka, pyykinpesu ja muut kotityöt. Miestapaisia kodin töitä puolestaan ovat talousasioista huolehtiminen, autoon ja pihaan liittyvät tehtävät sekä aika yllättäen naisen kannustaminen kodin ulkopuoliseen elämään. Yhteys Märta Tikkasen ja Fredrika Runebergin kokemuksiin löytyy. Samoin kuin ehkä kannustamisen todellinen luonne: Tikkanen ja Runeberg kokivat molemmat, että miestensä kannustuksesta (kirjailijan uralle) he eivät kuitenkaan saaneet muodostua miehilleen ammatillisessa mielessä uhkaksi.

Nais- ja miestapaisuuksiin turvautuminen siis helpottaa arkea, vaikka tasa-arvoisuuden ihanne tunnustetaankin. Jokisen haastattelemat henkilöt lähes kaikki tunniustivat tasa-arvokehyksen ja peilasivat arkeaan sitä vasten, vaikka kotitöiden jakaminen perustuikin perinteiseen malliin. Kotitöiden jakoa tutkineet puhuvat kiitollisuuden taloudesta ja lahjan logiikasta, jolla tarkoitetaan töiden jakautumisen perustelua kiitollisuudella toisen teoista tai uhrauksista ja ”lahjan” vastavuoroista antamista. Lahjat eivät selvästikään ole samanarvoisia, sillä yleensä juuri naiset pohtivat kotitöiden jakautumista.

Jokisen mukaan kotitöiden teossa oleellista ei olekaan töiden määrä, vaan rytmi, jolla niitä joutuu tekemään. Kotitöistä voi tuntea nautintoa, jos ne saa tehdä omassa tahdissa. Ruuanlaitto on tästä hyvä esimerkki, sillä yleensä naiset hoitavat arkiruuan, joka on työpäivästä väsyneenä äkkiä laitettava ja saatavat pöytään. Miehet useimmiten ovat viikonloppukokkeja, jolloin ruuanlaittoon voi paneutua tuntikausia eli laittaa sitä kiireettömästi omassa tahdissa. Miestapaiset kotityöt eroavat naistapaisista kotitöistä juuri niiden vaatiman aikataulun osalta: miestapaisia töitä ei ole pakko tehdä tietyllä hyvin tarkalla hetkellä, vaan laskun voi maksaa heti tai vasta eräpäivänä ja nurmikon leikata aamulla, illalla tai vasta huomenna. Kiitollisuuden talous pitää huolen siitä, että lahjan hintaa ei kysytä, vaan otetaan se pyyteettömästi vastaan.