Fredrika Runeberg

Fredrika Runeberg syntyi vuonna 1807 ja kuoli 1879. Vuonna 1831 hän avioitui tulevan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin kanssa. Runebergit saivat kahdeksan lasta, ja Fredrika Runebergin aika menikin suurimmaksi osaksi perheen ja taloudenhoidon parissa. Hänellä oli kuitenkin myös aikaa auttaa aviomiestään hänen kirjoitustöissään ja kirjoittaa itsekin. Fredrika Runebergiä tituleerataan usein Suomen ensimmäiseksi naiskirjailijaksi. Naisen asema ja yhteiskunnallinen elämä olivat Fredrika Runebergin kiinnostuksen kohteita koko hänen elämänsä ajan.

Vasta vuonna 1946 ilmestyneessä teoksessa Kynäni tarina: Muistiinpanoja Runebergista Fredrika Runeberg kirjoitti kirjailijanuransa vaiheista ja ongelmista . (Artikkeli julkaistu myös teoksessa Lukukirja Suomen naisille, 1995, useita toimittajia.) 1800-luvulla naisten ajattelukykyä pidettiin yleisesti miesten vastaavaa heikompana ja tyttöjen alkeellinen koulutus tähtäsi taitoihin, joista olisi hyötyä avioliittomarkkinoilla. Fredrika Runeberg ei hyväksynyt aikansa yleisiä ajattelutapoja, mutta naisten älyllisyyden väheksyminen johti kuitenkin omien kykyjensä epäilyyn. Aviomies J.L. Runeberg kannusti vaimoaan kirjoittamaan, mutta samalla huolehti siitä, että Fredrika Runebergin menestys tai itseluottamus ei kasvanut liian suureksi.

”Kun ne (ensimmäiset julkaistut teokset) tulivat käsiini painettuina, oli ilta ja istuin pienessä huoneessani alakerrassa, jossa asuin lasten kanssa. Yläkerroksessa oli sali, vierashuone ja Runebergin molemmat huoneet. Hänen luonaan oli tuona iltana niin kuin useimmiten joitakin herroja koolla. Hän tuli alas tilatakseen jotakin vierailleen, ja minä ojensin hänelle kirjan. Silloin sain taas nähdä hänen kasvoillaan ilmeen, josta minulle riitti iloa pitkäksi aikaa. Hän otti kirjan, pyysi nauraen jotakin ylimääräistä tarjottavaa teoksen juhlimiseksi. Sitten hän meni herrojen luo, jossa kuului vietettävän iloista elämää pitkälle yöhön. Iloisena istuin minäkin liekuttamassa lastani, Hannesta, jos oikein muistan.” (Lukukirja Suomen naisille, 1995, s. 215.)

Fredrika Runebergin ironisoima vähään tyytyväinen vaimo kuvaa hyvin 1800-luvun ensimmäisen puoliskon vaimoihannetta. 1800-luvun puoliväliin saakka Suomessa vallitsi yhtenäiskulttuuri, jonka kolmisäätyopin mukaisesti talon isäntä edusti perhekunnassa maallista ja Jumalan valtaa, ja jolle muiden perhekunnan jäsenten tuli alistua. Naisen kohdalla korostettiin vaimon ja emännän velvollisuuksia, jotka samalla määrittelivät naisen yhteiskunnallisen aseman. Avioituminen oli pyhää ja kunniallista, ja aviopuolisoa valittaessa etsittiin ensisijaisesti isäntää tai emäntää taloon. Vaikka naisten yhteiskunnallinen toiminta oli alkamassa, ja Fredrika Runeberg perustanut Porvoon rouvasväenyhdistyksen 1843, kodin ulkopuolinen ura ei kuulunut naisille. Ajan ajattelutapojen lisäksi konkreettisemmat seikat vaikeuttivat Fredrika Runebergin kirjoittamista.

”Paljon on ajateltu valmiiksi ompelutyön, kehdon, keittiön hellan ääressä ja kiireisesti merkitty muistiin sunnuntaisin, Runebergin viipyessä ulkona ja talon väen nukkuessa tai muina samantapaisina hetkinä. Mies kirjoittaa kun tahtoo ja tuntee olevansa vireessä, nainen, ainakin sellainen jolla on lapsia ja talous, kun saa ja ehtii ja on kiitollinen voidessaan aivan kuin varastaa itselleen tällaisen ilon.” (Lukukirja Suomen naisille, 1995, s. 222.)

Fredrika Runebergin ajasta on jo niin kauan, että etäisyys helpottaa näkemään historialliset, juuri tuohon aikaan ja paikkaan liittyvät asiat. Fredrika Runebergin vaikeudet yhdistää arki perheenemäntänä ja menestyvän kirjailijan vaimona ja haaveet kirjoittamisesta muistuttaa silti hyvin paljon Märta Tikkasen ajatuksia. Märta Tikkanen pohti asiaa kuitenkin vain 30 vuotta sitten, ja ongelmat ovat edelleen olemassa huolimatta siitä, että ajatusmaailma ja yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet. Omaan aikaan suhtaudutaan helposti sokeasti: sen ilmiöitä ei kyseenalaisteta vaan pidetään luonnollisina. Seuraavalla kerralla kirjoitankin juuri 2000-luvun arjesta ja haasteista, joita työn ja perheen yhdistäminen tuottaa meidän aikamme naisille.