Rodunjalostus oli erityisesti 1920-luvulla Euroopassa "muotitiede", jonka vaikutukset näkyivät myös Suomessa. Suomenruotsalaiset olivat erityisesti ihmisten luokittelun ja rodunjalostuksen kannalla. Ennen sotia myös naisliikkeessä, työväenliikkeessä ja urheiluseuraliikkeessä kannatettiin rodunjalostusta. Nätkinin kirjassa käydään läpi lehtien kirjoituksia rodunjalostuksesta. Suomen Naisten Kristillisessä Siveyslehdessä Valkonauhassa 1916-luvulla esiintyneessä professori Laimi Leideniuksen kirjoituksessa rodunjalostuksesta kirjoitettiin seuraavasti: "Taistelu alkoholia, syfilistä ja muita rotumyrkkyjä ja sotaa vastaan, joka vie rodun parhaat ainekset ja jättää rodun jatkamisen huonommille, kuuluu tietysti erottamattomasti rotuhygieniaan. Mutta yhtä tärkeää kuin huonojen ainesten poistaminen, on parempien ainesten sijaan toimiminen. Henkisesti ja ruumiillisesti terveempien ja etevämpien pitäisi ottaa suhteellisesti enemmän osaa suvunjatkamiseen. Tässäkin suhteesa ovat asiat nykyisin nurinkuriset, kun yhteiskunnan parhailla on vähän lapsia." Sodan aikana rotuhygienia-puhetta käytiin muun muassa vihollisperspektiivistä: venäläiset olivat vihollisia, jotka piti rotunsa myötä poistaa myös Suomesta. Pakkosterilointia käytettiin lähinnä perinnöllisten sairauksien kantajille, joko omasta tahdosta tai vastentahtoisesti. Tosin sterilisaatiovaatimuksen poistettavissa,"sairausluettelossa", esiintyi myös alkoholismi ja homoseksuaalisuus.
Rodunjalostuksessa käytettiin myös lempeämpiä keinoja, kuten terveysvalistusta ja sukupuolikasvatusta. Näitä neuvoja jaettiin muun muassa neuvoloissa. Aborttikeskustelua käytiin erityisesti 1930- ja 1940-luvuilla, jolloin laittomien aborttien suuri määrä huolestutti väestöpoliitikkoja. Abortit olivat väestöpoliitikkojen mielestä "...moraalittomuutta eli epäoikeutettua puuttumista niin kutsuttuun luommolliseen ja pyhään äitiyteen." Etenkin laittomia abortteja ajateltiin "suurena tuhlauksena", joiden johdosta moni nainen jäi hedelmättömäksi. Aborttikysymystä kirvoitti myös syvästi halveksittu ja häpeällinen avioton äitiys. Toisaalta aviottomat lapset olivat "perinnöllisesti arveluttavia", jolloin niiden abortointi oli hyväksyttävää, toisaalta väestönkasvua tarvittiin, joten aviottomatkin lapset saatettiin kelpuuttaa. Laittomat ja usein brutaalisti tehdyt abortit olivat erityisesti työväestön ja huonommin toimeentulevien naisten riesana. Etenkin aviottomia lapsia hävettiin, ja monasti köyhemmät äidit turvautuivat puoskareihin. Sivistyneistön ja muiden hyvin toimeen tulevien naisten oli helpompi saada abortteja jo siksikin, että heillä oli tieto abortteja tekevistä henkilöistä kuin myös varallisuutta tehdä niitä.
Vuonna 1950 hyväksyttiin ensimmäinen raskaudenkeskeytyslaki, joka salli abortit sosiaalis-lääketieteellisin syin. Tosin lakia tulkittiin käytännössä hyvin pitkälle siten, että vain todella pätevät lääketieteelliset syyt oikeuttivat lailliseen aborttiin. Sosiaalineuvoloissa jaettiin abortteja sosiaalisin syin hakevat äidit kahteen päätyyppiin: aviottomiin äiteihin ja raha-, asunto -tai avioliittovaikeuksissa oleviin äiteihin. Näille äideille mahdollistettiin aniharvoin laillinen abortti. Sen sijaan heille tarjottiin tukea ja keskusteluapua, ja heitä taivuteltiin ottamaan "tämä lapsi vielä". Tästäkin johtuen monet naiset päätyivät laittomiin abortteihin. 1950-luvulla (mies)lääkäreiden neuvonta oli varsin holhoavaa ja naisen omaa tahtoa mitätöivää. Vastentahtoisia synnyttäjiä yritettiin tsempata esimerkiksi kertomalla heille laeista ja tukitoimista, joista abortinhakijan tulisi olla kiitollinen ja synnyttää lapsi. Tukitoimista kertomalla toivottiin naisen ajattelevan, että yhteiskunta jakaa vastuun lapsesta naisen kanssa.
Nykypäivän naisella on sananvaltaa omaan kehoonsa ei-toivotuissa raskauksissa enemmän. Tosin nykyäänkin tietyt uskonnot kieltävät abortit. Jäin itse pohtimaan rodunjalostusta, josta de Beauvoirin ja Nätkinin kirjoja lukiessani minulle tuli aika kurjat fiilikset. Naisen yhteiskunnallinen luokka määritti hyvin pitkälle abortin saannin mahdollisuksia. Rodunjalostuksessa tuli mieleeni nykypäivän suhteellisen helposti saatavat raskaudenkeskeytykset, mutta myös sikiöseulonnat, joissa on mahdollisuus saada abortti esimerkiksi lapsen vammaisuuden vuoksi. Sekin on omalla tavallaan rodunjalostusta.
Lisätietoa: Beauvoir, S. de. 1981. Toinen sukupuoli. Suom. Annikki Suni. 2. painos. Helsinki: Kirjayhtymä. (Alkuperäisteos 1949.), Nätkin, R.: Kamppailu suomalaisesta äitiydestä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
1900-luvun alun rodunjalostus ja pakkosterilisaatilait toimivat hyvin esimerkkinä toisenlaisesta aborttikeskustelusta, jossa naisella ei ole oikeutta omaan kehoonsa, vaan naisen ruumista kontroilloidaan ulkopuolelta ja tässä tapauksessa viranomaistaholta. Suomessa tätä aikaa ja sterilisaatioita on tutkinut ainakin Markku Mattila.
Aina yhtä järkyttävää on myös huomata, kuinka tietty aika väistämättä vaikuttaa menneisyyden henkilöiden ajatteluun, vaikka nykypäivästä katsottuna heidän olisi "pitänyt ymmärtää paremmin". Laimi Leidenius oli Suomen ensimmäinen vakituinen naisprofessori (1930) ja naisten tieteellisen työn uranuurtaja. Tästä huolimatta hänkin oli (tietysti) omaksunut vallitsevan diskurssin, joka asetti myös naisia eriarvoiseen asemaan ja riisti heiltä heidän itsemäärämisoikeutensa. Lisää tietoa Leideniuksesta löytyy tiedenaisia -verkkosivuilta (http://www.helsinki.fi/akka-info/tiedenaiset/leidenius.html).
Minulle jäi vielä epäselväksi, mitä Simone de Beauvoir kirjoitti aiheesta?
Aborttien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten syiden mainitsemisesta tuli minulle mieleen se, millä perusteilla niitä on hankittu parin viime vuosikymmenen aikana ns. kolmannen maailman valtioissa. Luin tässä juuri siitä epätasapainosta, joka syntyy kun tyttölapset abortoidaan (jos riittää rahaa ottaa sukupuoli selville ennen syntymää) tai jätetään heitteille syntymän jälkeen, jotta ainoaksi sallituksi lapseksi saataisiin se poika. Ulkolinja näyttää tänään aiheesta dokumentin, joka tulee varmaan olemaan hyvin raskasta katsottavaa.
Katsoin mysökin eilen(7.3.) tuon TV1 esittämän Ulkolinjan reportaasin ja järkyttävää katsottavaahan tuo oli. Olen kyllä aikaisemminkin nähnyt vastaavia dokkareita ja Kiinan tilanteesta tuli muistaakseni MTV3:lta dokkari Sangahain morsiamet vuoden alussa.
Eilisen Ulkolinjan reportaasin lopussa kun näytettiin kuvaa Intialaisesta kylästä missä, kolme veljestä oli ilman vaimoja, itselleni tuli jotenkin kieroutuneella tavalalla tunne, "että siitähän saitte".
En voi käsittää, mistä tuollainen vanhakantainen ajattelu edelleenkin saa Intiassa, Pakistanissa...voimansa? Eikö valtio kykene todellakaan siellä puuttumaan asioihin? Myötäjäiset on kielletty, mutta silti tytöt nähdään taakkoina ja ilman myötäjäisiä appivanhemmat polttavat morsiamen elävältä?!
Pöyristyttävää!
Ulkolinajn reportaasissa isät pohtivat, että tytöt eivät kannata, kun eivät kykene kuin kotitöihin, eivät tuo rahaa perheelle.
Näinkö todella on asia?
Länsimaiset naiset kykenevät ties mihin, miten aasialaiset naiset tästä poikkeavat? Eivät minusta mitenkään.
Itsestäni tuntuu välillä, että nuo perustelut ovat jo niin vanhanaikaisia ja valheellisia ja, että tyttöjä surmataan ja abortoidaan vain sen ideologian vuoksi, että poika on parempi.
Niin, nyky-Suomessa abortin tekeminen on lääkärin harkinnanvaraista, mutta yleensä se käytännössä tehdään.
Meinasin oksentaa tuossa viikko-pari sitten, kun Päivi Räsänen (itsekin lääkäri) kehoitti Hesarin koko sivun jutussa lääkäreitä kurittomuuteen niin, että he vain yksinkertaisesti kieltäytyisivät tekemästä abortteja.
On varmasti epätodennäköistä, että Räsäsen malli tulisi koskaan "maallistuneeseen" Suomeemme. Kuitenkin jo ajatus siitä on minulle kuin kauhuelokuvaa. Jos itse tulisin vahingossa raskaaksi enkä haluaisi lasta mutta joku määräisi minut synnyttämään päättäen näin minun kehostani ja tulevaisuudestani, sekoaisin. Tuskin se olisi lapsellenikaan kovin hyvä elämänpolku.
Lähetä kommentti