Liian paksu perhoseksi - kysymyksiä feminiinisyydestä

Hei nainen, miksi sinä olet joskus laihduttanut? Terveydellisten seikkojen vuoksi? Koska olet kadottanut vanhat mittasi? Vai oletko halunnut kaunistautua? Kenties olet yrittänyt olla naisellisempi; pieni, siro ja kompakti. Minä ainakin olen yrittänyt.

Hannele Harjunen kirjoittaa vartalon normatiivisen koon ja muodon liittyvän kysymykseen hyvästä naiseudesta. Isoa vartaloa pidetään maskuliinisena naisellakin; se tuo siten uskottavuutta mutta vie kauas hyväksyttävästä naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Nykyään "kunnon" naisen ruumis on hoikka, kiinteä, siro ja vähän tilaa vievä, toisin sanoen feminiininen. Lihava nainen ei ole "normaali". Harjunen näkee, että lihava nainen ylittäessään nämä naisvartalon mitat valtaa myös yhteiskunnallista ja sosiaalista tilaa. Normin rikkominen voisi näin tarkoittaa toimijuutta ja päätäntävaltaa oman itsen suhteen, perinteisen feminiinisyyden ylittämistä. Harjunen tukeutuu Iris Marion Youngiin. Tämä on kirjoittanut siitä, kuinka yhteiskunnallinen kontrolli rajoittaa naista sekä symbolisesti että suoraan ruumiiseen kohdistuen. Tällä kontrollilla on vaikutuksensa esimerkiksi siihen, miten nainen ottaa tilan haltuunsa. Nainen tyypillisesti istuu jalat siivosti yhdessä, pissaa kyyryssä ja elehtii pienesti. Harjunen sanoo: "(l)iiallinen tilan ottaminen ja liikkeiden avoimuus altistaa naiset objektivoinnille, jonka seuraava looginen askel on ruumiiseen tai ruumiin tilaan tunkeutuminen. Ääriesimerkki tästä on raiskaus, mutta yleisiä ovat sitä hienovaraisemmat ja arkisemmat tapaukset, kuten naisellisen tilankäytön oppiminen. Naiset suojelevat itseään elämällä pienessä tilassa ja rajoittamalla itseään, olevat feminiinisiä.

Nämä kysymykset lihavan naisen feminiinisyydestä tai sen ylittämisestä tuovat mieleeni Kate Milletin. Hän paikantuu 1960-70-lukujen amerikkalaisiin radikaalifeministeihin ja katsoo pääteoksessaan Sexual Politics naisten olevan loukussa feminiinisyyden häkissä. Hän, ajalleen tyypillisesti, mielsi naissorron syyksi patriarkaatin. Sosiaalinen sukupuoli on rakentunut patriarkaattisen vallan alla. Naiset ovat sosiaalistuneet feminiinisiksi (alemmiksi) ja miehet maskuliinisiksi (ylemmiksi). Milletin mielestä naisten tulisi kieltäytyä feminiinisestä roolista vapautuakseen alistuksesta. Tämä tapahtuisi siirtymällä androgyniaan, johon poimittaisiin hyviä feminiinisiä ja maskuliinisia ominaisuuksia. Sen jälkeen olisi vain hyviä, androgyynisia ominaisuuksia.

Sekä Milletin että Harjusen ajattelussa nähdään ongelmana se, millaiseksi feminiinisyys määrittyy. Tosin heillä on keskenään erilaiset painotukset. Lihavuus on ei ole ongelma vaan se, että se stigmatisoidaan. Naiseus ei ole ongelma vaan se, että se sallitaan vain kapeassa merkityksessä.