Virginia Woolf (1882–1941) oli englantilainen, modernistinen kirjailija, joka kirjoitti lukuisia romaaneja ja esseitä. Oma huone (A Room of One’s Own) vuodelta 1929 on yksi hänen kuuluisimmista teoksistaan, jota pidetään myös feministisen ajattelun klassikkona. Woolfin vanhemmat kuuluivat englantilaiseen yläluokkaan ja Virginia Woolf kasvoi kirjallisuutta korostavassa ympäristössä ja hänet koulutettiin kotona. Woolfin lapsuus ei kuitenkaan ollut vain keveitä sanoja: Virginia Woolfin ollessa 13-vuotias hänen äitinsä kuoli ja velipuolet käyttivät Virginiaa ja hänen sisartaan seksuaalisesti hyväksi. Virginia Woolf avioitui 1912 kirjalija Leonard Woolfin kanssa, mutta heidän avioliittonsa oli enemmän ystävyyttä kuin mitään muuta, ja Virginia Woolfilla oli useita naissuhteita elämänsä aikana. Rankka lapsuus johti mielen epätasapainoon, ja lopulta Woolf hukuttautui vuonna 1941.
Teoksessaan Oma huone Woolf kirjoittaa naisista ja kirjallisuudesta. Hän esittelee eri naiskirjailijoita ja pohtii naisten mahdollisuuksia kirjoittaa sekä naiseuden merkitystä kirjallisuudelle. Naisten kirjoitustyön edellytyksinä Woolf pitää omaa huonetta ja omaa rahaa. Edellinen takaa omaa rauhan, sillä naiset joutuvat muuten kirjoittamaan ”yhteisessä olohuoneessa”, alttiina keskeytyksille. Jälkimmäinen tuo puolestaan muassaaan vapauden ja joutilaisuuden, tosin Woolf painottaa, ettei kenestäkään – naisesta eikä miehestä – voi tulla menestyvää kirjailijaa ilman rahaa, sillä ”älyllinen vapaus riippuu aineellisista seikoista”. (Woolf 1929/1990, s. 140.) Vaikka teoksen kirjoittamisesta on jo lähes vuosisata, kirjan sanoma on valitettavan ajaton.
Wolf siis vaatii naiselle omaa, lukollista huonetta sen vuoksi, ettei häntä koko ajan häirittäisi. Jos perheellinen nainen yrittää kirjoittaa kotonaan, hän joutuu tekemään sen hulinan keskellä ja siten, että hänet alati keskeytetään. Myös Märta Tikkanen sai huomata tämän: hänen puolisollaan Henrikillä oli oma työhuone aluksi kaupungin keskustassa, sitten samassa rivitaloyhtiössä kuin missä Tikkaset asuivat. Märtalla ei ollut omaa huonetta, vaan hän kirjoitti öisin, kun lapset olivat käyneet nukkumaan. Myöhemmin hän sai käyttöönsä naapurin asunnon muutamaksi tunniksi joka päivä, jossa sai kirjoittaa rauhassa. Fredrika Runeberg puolestaan kirjoittaa alakerran huoneesta, jossa asui lastensa kanssa, ja mainitsee yläkerrassa sijaitsevat ”[J.L.] Runebergin kolme huonetta”.
Luovan työn vaatii taloudelliset ja sosiaaliset edellytykset. Woolf ajattelee naisen ominta aluetta kirjallisuudessa olevan runouden, mutta ympäristön häiriötekijät ovat pakottaneet ensimmäiset naiskirjailijat kirjoittamaan romaaneja, sillä Woolfin mukaan romaanin kirjoittaminen ei vaadi niin suurta keskittymistä. Kiinnostavaa on myös Woolfin huomio siitä, kuinka kirjoitettu kieli ja kirjallisuuden genret ovat miesten luomia, eivätkä siten voi vastata naisten tarpeita. Hän myös kirjoittaa, että hyvä kirjallisuuden määrittävät niin ikään miehiset normit, jotka eivät anna arvoa naisten elinpiirille. Omana aikanaan, siis 1900-luvun alussa, Virginia Woolf on huomaavinaan, kuinka kirjoittavien naisten asema on muuttunut, eivätkä naiset enää kirjoita niinkään itseilmaisun keinona, vaan käyttävät kirjoittamista taiteena. Tulkitsen tämän niin, että tukahdutettuna nainen on kirjoittanut selviytyäkseen, kirjoittamisen pakosta, kun taas 1900-luvulle tultaessa naisen lisääntyneet oikeudet ja mahdollisuudet ovat vapauttaneet naiset myös kirjallisuuden saralla. Fredrika Runeberg kertoi pakostaan ilmaista itseään ja kirjoittaa edes päänsä sisällä silloin kun se ei käytännössä ollut mahdollista. Toisaalta kuitenkin myös Märta Tikkanen kirjoittaa, kuinka yölliset kirjoitussessiot olivat tapa kestää arkea.
2 kommenttia:
Tilan (huoneen) kytkös arkeen on ajatuksellisesti kutkuttava. Millaisia ovat naisten arjen tilat? Oma tila tarkoittaa omaa valtaa. Muistaakseni Ulla Kosonen on kirjoittanut koulun tilaa pohtiessaan, että tytöille suodaan vain vähän materiaalista tilaa, joten he joutuvat pakenemaan mielentilaan, haaveisiin.
Tuo varallisuuden huomioiminen on minusta tärkeä asia. Jos ei ole omaa rahaa, on eräällä tavalla jonkun hallinnassa. Varallisuus tekee myös jakoja naisten keskuuteen; Virginialla on rankasta elämästään huolimatta varmasti ollut paremmat edellytykset luovaan työhön kuin monella muulla, sillä onhan hän varakkaan yläluokan koulutettu nainen.
Oma huone on hieno kirja, mutta vielä paljon upeampia ovat Woolfin romaanit. Ikävä kyllä minä ainakaan en pysty niitä englanniksi lukemaan, Mrs. Dallowayta joskus kokeilin mutta en ymmärrä mitään. Onneksi suomennokset ovat hyviä. Joskus vähän turhauttaa että Woolfin lukeminen meinaa päättyä Omaan huoneeseen - onhan se tärkeätä mitä ja miten kirjailija sitten kirjoittaa kun pystyy kirjoittamaan. Woolf ainakin oli mukana räjäyttämässä niin vanhoja muotoja kuin sisältöjä, ja siinä samalla sukupuolen ja seksuaalisuuden kuvaamista.
Olisin varovainen tekemään kovin suoria johtopäätöksiä elämäkerran ja kirjallisuuden välille. Kaksisuuntainen mielialahäiriö (vanhalla kielellä maanis-depressiivisyys), itsemurha, kurjat seksuaaliset kokemukset ja paremmat seksuaaliset ja rakkauskokemukset miesten/naisten kanssa ovat tärkeitä tulkinnassa, mutta harmi se on jos ne vievät mielenkiintoa itse sanottavalta. Oma raha ja oma huone, tärkeitä ja ajankohtaisia. Mielen ja sosiaalisten suhteiden oma huone ristiriitoineen, yhtä lailla.
Wikipedian artikkelin tulkinnoista (vaikkapa siitä seksuaalisuudesta) muuteen kiistellään täällä
http://en.wikipedia.org/wiki/Talk:Virginia_Woolf#.22Feminist.22
Lähetä kommentti